Törmäyksiä turvallisuusasioihin

Hallinnon mullistuksessa on kansalaisen turvallisuus monesta suunnasta käsiteltävänä. Kunnan perinteisestä turvallisuusroolista siirtyy osia sote-uudistuksessa maakunnalle. Aluehallintovirastojen koordinointi ja ohjaus kokonaisturvallisuudesta puolestaan siirtyy jonnekin.

Oppilaitosten turvallisuuden tuottamiseen liittyvistä henkilöistä osa siirtyy sote:n mukana maakuntien organisaatioon ja osa, esimerkiksi koulupsykologit ja kuraattorit jäävät kunnalle. Monia tällaisia asioita suunnitellaan, mutta kunta säilyy kuntalaisen kannalta yhtenä tärkeänä turvallisuuden tuottajana.

 

Ensin törmäsin reformiministerityöryhmän linjauksiin kokonaisturvallisuuden koordinaatio- ja koulutusasioihin. Alueellinen yhteensovittaminen tullee luonnollista tietä maakunnalle, ovathan monet tärkeimmistä viranomaisista joko maakunnallisia (pelastuslaitos, sote-järjestelyt) tai järjestäneet organisaationsa maakuntapohjalta (poliisi, pelastuslaitos, puolustusvoimien aluepuolustus). Siihen kokonaisuuteen on sovitettava myös kuntien turvallisuusrooli.

Mutta – sitten luin yllätyksiä. Vastuu alueellisista valmiusharjoituksista onkin menossa yhdelle, joskin monialaiselle ja tärkeälle koulutuslaitokselle, Pelastusopistolle. Minun päässäni vastuu alueelle soveltuvasta koulutuksesta ja valmiuden tuottamisesta sen kautta kuuluisi asian yhtenäistämisestä vastaavalle maakunnalle, jonka on kuitenkin tunnettava oman alueensa tilanteet ja toimijat.

Samanlainen yllätys oli vastuu alueellisista maanpuolustuskursseista. Kun ne 1962 aloitettiin, vastuu annettiin silloin päätösvaltaisille maaherroille. Kun läänit lakkautettiin, vastuu siirtyi aluehallintovirastojen ylijohtajille, kokonaisturvallisuuden alueellisille yhteensovittajille. Luulisi, että uudessa hallintomallissa nämäkin kuuluisivat alueellisille koordinaattoreille eli maakunnille – vaan nekin ovat menossa Pelastusopiston vastuulle.

Koulutustarpeet kylläkin kerääntyvät maakunnille ja kouluttajina tarvitaan alueen olosuhteet tunteva oma pelastuslaitos, poliisilaitos, kuntien vastuunkantajat, tuleva sote-laitos, alueen liike- ja yrityselämän hallitsijat ja niin edelleen.

Maanpuolustuskursseja koskevan linjauksen perusteluja olen kysynyt sisäasiainministeriötä myöten saamatta vielä kunnon vastausta. Minulle on sanottu, että kun se on valmiiksi opetuslaitos, jota voisi kehittää – mutta ei se kuitenkaan asetu vastuuseen maakunnan turvallisuuden yhteensovittamisesta.

Pelastusopisto osaa toki hyvin palo- ja pelastusalaa, väestönsuojelua ja kriittisen infran turvaamiseen liittyviä asioita ja niiden kouluttamista, mutta vähemmän yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai vaikkapa opetuksen jatkuvuuden hoitamista häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

 

Seuraavaksi törmäsin lausunnoilla olevaan yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan. Hain siitä määrittelyä kunnan ja maakunnan vastuulle kansalaisten turvallisuudesta. En löytänyt vielä asiaan selkeää vastausta tai vastuunjakoa. Ehkä aluehallintoviraston lausunto tuottaa asiaan selkeyttä.

Nämä ovat törmäyksiä yhdellä tärkeällä elämänsektorilla – ihmisten turvallisuudessa.

Johtopäätös on, että isossa mullistuksessa asioiden järjestäminen vie aikaa ja tapahtuu vaiheiden kautta. Hermostua ei kannata, vaan puurtaa huolella – hätiköiden tulee virheitä.

Toinen johtopäätös sisältää sen, että valittava kunnanvaltuusto voi vaikuttaa lopputuloksiin lausunnoillaan monissa asioissa. Kunnanvaltuutettujen merkitys korostuu entisestään vaiheessa, jossa maakunta alkaa järjestää asioita käytännössä ja lähettää luonnoksiaan lausunnoille.

Nämä seikat kannattaa kuntalaisen ottaa huomioon, kun miettii, että ”äänestääkkö?” ja ”ketä äänestää?”

Kommentointi on suljettu.