Yhteisöllisyys voimavaraksi

Ihmisellä on yleensä tarve kuulua johonkin, mieluiten yhteen jonkin ihmisjoukon kanssa. Viime vuosikymmenten hallintouudistukset ovat haastaneet osan perinteisestä identiteetistä. Ennen oli helpompaa, kun kiinnityspisteinä olivat seurakunta, kunta, maakunta ja lääni. Lähimpänä yhteisönä oli oma kylä, elleivät maa- ja tieriidat jostain syystä olleet tuhonneet talkoohenkeä. Sittemmin maakuntajakoon on koskettu, läänit hukattu ja kuntia poistettu kartalta. Kansalainen on kohdannut tilanteen, jossa ei oikein tiedä, mihin identifioitua, mihin kertoa kuuluvansa. AVI:in tai ELY:yn ei oikein ole mahdollista kiintyä tai sitoutua, aikansa on ottanut perushämäläiselle myös pirkanmaalaistua tai ämmätsäläiselle pälkäneläistyä.

Edessä on taas hallinnon mullistus. Sitähän se on, vaikka rauhoitella yritetään. Epävarmuus hiipii mieleen, varmaankin sitä enemmän, mitä syrjemmässä asuu. Mitähän tästä tulee? Säilyvätkö palvelut? Viekö Tampere kaiken? Tai muuta sellaista.

Pakko on kuitenkin uudistaa, kun aiempi ei toimi kunnolla, eikä raha riitä sen pyörittämiseen ja hyväksi kehittämiseen. Jotakin on pyrittävä tekemään, jotta paremmaksi kehitettäisiin.

Hyvää ei tule, jos ei tehdä yhdessä. Valtio- ja maakuntatason raameja ollaan laittamassa säädösmuotoon. Urakka on sitä luokkaa, ettei kaikki osu kerralla kohdalleen, vaikka kuinka yritetään. Toimeenpanossa joudutaankin aluksi sopimaan ja soveltamaan. On tärkeätä, että tiedetään, mitä missäkin tarvitaan, jotta osataan sopia ja soveltaa. Siinä lienee iso osa tulevan kunnanvaltuuston haasteita, on tiedettävä ja osattava. Lisähaasteen tuo se, että iso osa kokeneista valtuutetuista ei ole ehdolla jatkamaan, joten kokemuksen puuttuessa on haettava tietoa – oloista ja tarpeista. Identiteettikään ei kohene, jollei yhdessä yritetä.

Haasteiden vyyhti selviää vain kuntalaisten osallistumisella, äänestämällä ja tuomalla asioita tietoon. Kunnalle jäävät tehtävät sinänsä eivät isoissa raameissa ole uusia ja tavallaan hankalimpia siirtyy maakunnan rooliin. Mutta siellä kyläläisten asiat ovat vielä oudompia. Niinpä oleelliseksi tullee kunnan ja maakunnan yhteistoiminta. Kuntalaisten tarpeet on saatava maakunnassakin tunnetuiksi, ei yksin maakunnan valtuutettujen kautta, vaan johdonmukaisella asioiden ajamisella, sopimisella ja soveltamalla. Muutoin valtion säästötavoitteet ja heikko edustautuminen maakunnassa voivat olla kohtalokkaita.

Kunnan voima sinänsä on yhteiselossa ja yhteisöllisyydessä, vastuuntunnossa ja huolenpidossa. Niihin kunnan tehtävät suuntautuvat kasvatukseen, hyvinvointiin ja monialaiseen huolenpitoon elinympäristöstä. Voima syntyy yhteiselosta kylissä, talkoohengestä harrastuspiireissä, mahdollisuuksista henkiseen kasvuun ja oppimiseen, turvallisuudesta ja keskinäisestä huolenpidosta, kaikkien kuntalaisryhmien osallistumisesta, toimintaa tukevista palveluista ja lopulta kunnan mahdollistamasta toiminta-alustasta.

Kommentointi on suljettu.